Viivakoodien ja tiedonkeruuohjelmien hyödyntäminen toiminnanohjauksessa

Ota yhteyttä

Tmi H Tepposen vahvuutena ovat nopeat toimitukset. Tarjoamme mahdollisimman edullisen ja asiakkaan tarvetta vastaavan lopputuloksen. Sijaitsemme Riihimäellä ja toiminta-alueemme on koko Suomi.

 

Jatkuvasti laajenevaan asiakaskuntaamme kuuluu yrityksiä, teollisuuslaitoksia, kauppoja ja tukkuliikkeitä. Julkishallinnon asiakaskuntaamme ovat kaupunkien ja kuntien varastot, pelastuslaitokset sekä sairaaloiden ja terveyskeskusten lääke- ja keskusvarastot.

Asiakasläheisyys

Yhteistyö kanssamme merkitsee jatkuvaa henkilökohtaista kanssakäymistä ja tarkalla korvalla kuuntelua. Ratkaisuissa keskitymme asiakkaittemme erilaisiin tarpeisiin ja kiinnitämme tarkasti huomiota yksityiskohtiin, että pystymme löytämään juuri Teille parhaiten soveltuvan ratkaisun. 30 vuoden aikana olemme saaneet erittäin hyviä yhteistyökumppaneita, joiden kanssa pystymme tarjoamaan avaimet käteen kokonaisuuksia.

 

Olemme solmineet vuoden alussa sopimuksen CGI:n kanssa. Sopimus mahdollistaa meidän toimia CGI:n nimeämänä konsulttina ja yhteydenottokanavana CGI:n asiakkaille CGI:lle kirjallisesti ilmoittamissa  CGI:n Sonet-valmisohjelmistoa koskevissa konsultointi- ja myyntihankkeissa.

 

KYSY LISÄÄ tietoja Sonet Premium -viivakoodeista ja -tiedonkeruulaitteista.

Handheldin kestävät mobiilit tietokoneet

Tuotteemme tunnetaan parhaiten siitä, että niitä voi huipputason suorituskykynsä ja kestävyytensä ansiosta käyttää vaativimmassakin olosuhteissa. Kaikki tuotteemme ovat ammattikäyttöön tarkoitettuja, ja niiden kapasiteetti riittää kaikkein vaativimpienkin kenttä- ja teollisuussovellusten käyttöön.

 

AT- ohjelmia löytyy NAUTIZ Android kämmentietokoneisiin sekä trukkipääteohjelmia ALGIZ Android tabletteihin.

 

KYSY LISÄÄ

Työntekijä lukee viivakoodia pakkauksesta

AT-käsipääteohjelmat

Tmi H Tepponen suunnittelee ja toteuttaa AT-käsipääteohjelmat NAUTIZ Android kämmentietokoneisiin yrityksesi yksilöllisten tarpeiden soveltuvan ohjelman.

Trukkipäätteet on toteutettu ALGIZ Android tabletteihin.

Palvelemme Riihimäeltä käsin koko Suomen asiakkuuksia.

Tulostin tulostaa tuotteiden viivakoodeja

Hyllymerkinnät

Teemme varastojen hyllymerkinnät viivakoodien avulla.

Työntekijät ovat iloisia

Referenssit

Tutustu asiakkaisiimme ja yhteistyökumppaneihimme.

Asennukset, käyttöönotto ja koulutus

Tarjoamme aina henkilökohtaista ja asiakaslähtöistä palvelua.

  • AT-ohjelmien käyttöönotosta ja käyttäjien kouluttamisesta vastaa Antti. Asiakkaille on tullut tutuksi lause ”tämä on toteutettu Antin ohjelmalla”.
  • Asennamme viivakoodifontteja ja tarratulostimia. Yhteistyökumppanimme toimittavat laitteet.
  • Tarjoamme Sonet-toiminnanohjauksen jatkokoulutusta asiakkaan omassa ympäristössä.
  • Ratkaisemme ongelmat TeamViewer-etäyhteyden kautta.

Palveluitamme

  • AT-ohjelmat, jotka tehostavat Sonetin rinnalla jokapäiväisiä toimintoja
  • Tiedonkeruulaitteiden ohjelmat
  • Trukkipäätteiden ohjelmat
  • Konversiot järjestelmien vaihdossa
  • Materiaalihallinnon konsultointi ja koulutus
  • Hankintojen tehostaminen ja jäljitettävyys (eräseurannat)
  • Varastojen hyllymerkinnät viivakoodien avulla
  • Varastojen merkinnän hyllynreunalistat sekä lasertulostuksen etiketit ja tarrat
  • Unifaun yhteistyökumppani
  • Sonetin toiminnanohjaus, viivakoodit ja tiedonkeruulaitteet